lauantai 4. syyskuuta 2010

Last week in Finland!


From Helsinki....To Tokyo!
This is it! Tänään kun heräsin niin tajusin, että viikon päästä tähän aikaan heräisin Tokiosta. Jäljellä on siis vain viimeinen viikko ennen matkaa! Aika on mennyt kuin siivillä ja to do -list ei vieläkään ole ruksattu täyteen, joten lähtöstressi alkaa jo hyppiä niskaani.

Pahinta on pakkaaminen, kun ei tiedä mitä ottaisi mukaan. Pitäisi kai varautua kesään ja talveen ja silti pakata vaatteita, joihin ei kyllästy. Ystäväni, joka juuri viime viikolla oli Japanissa, kertoi että tämän hetkinen lämpötila siellä on 39 astetta. HUHHUH ja iso JEE huuto perään! Kun ottaa huomioon, että tällä hetkellä olen sängyn omimana vilustuneena ja kuumeflunssakeuhkotaudissa, niin ei harmita kyllä yhtään, että joudun missaamaan osan Suomen talvea ja kärsimään helteestä suurkaupungissa. Minulle kerrottiin myös, että lokakuussa Honsun saarelle rantautuu suuri joukko taifuuneja. Mitenköhän siihen pitäisi valmistautua? No, taidan vaan ottaa kasan kertakäyttösadetakkeja mukaan ja toivoa, että ne taifuunit eivät tulisikaan tänä vuonna.

Eilen kävin hakemassa unilääkkeet lentoa varten ja ensi viikolla teen taas testamentin siltä varalta, jos kone tippuu. TIEDÄN! Ettei se ole todennäköistä laisinkaan, mutta minkäs sille voi jos sitä vaan pelkää! Jos kuitenkin onnekkaasti pääsemme perille asti, niin olen saanut jo eräältä suomalaiselta Japanin asukkaalta ohjeet siitä, kuinka lentokentältä pääsee pois. Pitää vielä hokea sitä hieman päässä ennen lähtöä "liukuportaat, käännös vasempaan, liukuportaat, suoraan, suuntaa terminaaliin 2..." Japanilaisesta yliopistostamme, Nihon Universitystä, koordinaattorimme on luvannut tulla vastaan meitä Shinjukun asemalle, josta hänen on määrä opastaa meidät asunnoillemme. Kaiken siellä pitäisi siis olla valmista tuloamme varten.

Viimeisen kuukauden aikana olen vastannut aika monta kertaa kysymykseen "jännittääkö?". Olen itsekin hämmentynyt siitä, että vaikka vuosi sitten mikään ei olisi saanut minua lähtemään näin kauksi aikaa pois Suomesta eikä varsinkaan näin kaukaiseen paikkaan, niin nyt lähdön hetkellä en oikein osaa edes jännittää. Välillä tuntuu, että kaikkea täällä tulee hurja ikävä, mutta toisaalta seikkailunhalun poikanen sisälläni käskee minua lähtemään ja selviämään. Saa nähdä kuinka käy! Lentonihan on bookattu vasta toiseen suuntaan, joten maitojunalla pääsee takaisin koska vain. Toisaalta, eihän sitä tiedä vaikka jäisin sinne loppu elämäkseni!

Asioita, joita täältä tulee varmasti ikävä on paljon! Ja eniten varmasti ihmisiä! Siellä kaukana moni ei puhu englantia ja minä en VIELÄ ole kovin sujuva japanin taidoiltani, joten voin olla aika varma, että teitä kaikkia ihanaisia tulee isoiso ikävä <3

1 kommentti:

  1. kiva kuva! <3 ja kiva lukea näitä kirjotuksia! pärjäät varmasti siellä pienten ihmisten joukossa! :) -hely

    VastaaPoista