Cultural differences...

はじめまして !

ELi "Hajimemaste!" Romanjilla kirjoitettuna tarkoittaa, että hauska tavata! Olemme nyt vihdoin oppineet lukemaan ja kirjoittamaan kaikki tavut kahdista japaninkielen aakkosista. Japanin kieltä kirjoitetaan siis tavuaakkosin, jonka lisäksi käytössä on sanakirjoitus eli kanjit.
Kuva: Hiraganataulukko, Katakanataulukko ja muutama esimerkki kanjeista

Hiraganat ovat japanissa käytetyin kirjoitustyyli, sillä niitä käytetään japaninkielisten sanojen kirjoittamiseen. Katakanat ovat tarkoitettu vierasperäisten sanojen kirjoittamiseen. Suurinosa vierasperäisistä sanoista on lainattu englannista kuten esimerkkinä mustikka on Bruuberyy (Blueberry) ja Teepy (Tape) jne... Kanjit ovat alunperin kotoisin kiinasta ja niitä käytetään korvaamaan kokonaisia sanoja.

Siinä oli siis hyvin lyhyesti faktaa japanin kielestä. Kuten sanottu osaamme nyt molemmat tavuaakkosistot. Katukuvassa näkyvien kylttien, mainosten, viittojen ym. lukeminen on silti mahdotonta, sillä japanilaiset käyttävät tekstissä sekaisin kaikkia kolmea kirjoitustapaa! Kanjeja pitäisi osata vähintää satoja voidakseen lukea kunnolla! Kieltä opiskellessa nälkä kasvaa syödessä ja nyt, kun ymmärtää jo osan puheesta sekä kirjoituksesta haluisi nopeasti oppia lisää, jotta voisi kommunikoida sujuvasti paikallisella kielellä. Koska kaiken oppiminen välittömästi on kuitenkin käytännössä mahdotonta, on väkisin tullut vastaan turhautumisen hetkiä, joiden tuloksena olemme päätyneet pohtimaan, että miksi maailmassa ei voisi olla käytössä vain yksi yhteinen kieli? Ajatelkaahan nyt itsekin, että kuka edes vaivautuu keksimään kielen, jossa on kolme kirjoitusjärjestelmää, ja jota kukaan maailmassa ei osaa täydellisesti kirjottaa! Onko siinä minkäänlaista järkeä? Eikö olisi helpompaa, että olisi yhdet aakkoset ja yksi sana ja yksi merkitys jokaiselle asialle? Näin kaikki maailman ihmiset voisivat helposti kommunikoida keskenään käyttämällä tätä kansainvälistä tapaa ilmaista itseään.

Mun mielestä tällainen järjestely olisi kaikille kiva ratkasu. Miettikäähän nyt, jos meillä olis yksi kieli niin me säätyisimme suomessakin monilta koulutunneilta, kun kaikki kieliluennot poistuisivat lukkarista. Oli miten oli, niin jos näin oikeasti tapahtuisi (eli me lanseeraisimme onnistuneesti uuden maailmanlaajuisen kielen, joka tappaisi kaikki muut maailman kielet) häviäisi maailmasta luultavasti myös erilaiset kulttuurit. Tai vähintäänkin kulttuurierot tasottuisivat. Kulttuurieroista puheenollen, niitä täällä todella on! Kulttuuri on itseasiassa omasta mielestäni täällä paikan päällä kaikista mielenkiintoisin asia. Kaikki on niin erilailla ja joka päivä oppii jotain uutta.

Toissapäivänä olin harjoituksissa ja koska harjoitukset loppuvat 10 aikaan illalla olin hieman väsynyt ja haukottelin refleksinomaisesti ollessani vaihtopenkillä. Vieressäni oleva tyttö syöksyi välittömästi peittämään suuni kädellään. Minulle selvisi, että julkisilla paikoilla haukotteleminen on erittäin loukkaavaa ja epäsuotavaa. Minkäs sille sitten voi, jos on väsynyt ja haukotus vain tulee?! Vastaus on, että sille vain PITÄÄ voida! Koska itse olen vielä sen koulukunnan kannattajia, että haukotteleminen on refleksi (yritän kovasti opetella hallitsemaan haukottelulihaksiani) minulle kävi kyseinen vahinko myös iltapäiväluennolla. Opettajamme puuttui myös asiaan sanomalla luokan edessä, että pitäisi varmaan keskeyttää luoento, kun pitkästytämme Kaisaa liikaa. Tämä oli kuitenkin onneksi vain hyväntuulinen "keltainen kortti", joten seurauksena oli tällä kertaa vaan koko luokan naurut minulle :)

Meillä alkoi viime viikolla yksi ainoista englanniksi pidettävistä kursseistamme, Japanese mind 2, joka käsitelee Japanin kulttuuria. Kurssi alkoi perus käytöstapojen opettelusta, ja mikä oliskaan enemmän perusasia täällä kuin jokapäiväiseen arkeen kuuluva syömäpuikkojen eli chop stickejen käyttö. Ope oli ottanut tunnille mukaan koko repertueerin omia ruokailuun liittyviä tavaroitaan ja demostroi meille, kuinka ruokapäydässä tulisi käyttäytyä. Ensinnäkin ennen kuin koskee mihinkään esillä olevaan sormenpäälläkään tulee AINA sanoa "Ittadakimasu!" jolla toivotetaan kaikille ruokailijoille hyvää ruokahalua. Jos tämän unohtaa voi saada kovankin tuomion. Puikkojakaan ei saa käyttää miten tahtoo, vaan mm. kun pidät puikkoja kädessäsi ja selostat jotakin tarinaa samaan aikaan et saa vahingossakaan huitoa ilmaa puikoilla ja mikä pahinta et saa todellakaan osottaa puikoilla ketään henkilöä. Vaikka itse teenkin kyseistä huitomista jatkuvasti tukeakseni vahvaa englannin kielen osaamistani, ymmärrän nyt paremmmin miksi se on kiellettyä, sillä eihän kukaan euroopassakaan rupeisi veitsen kanssa huitomaan ja osoittelemaan vastapäätä istuvia kavereitaa, eihän?!

Kuva: Ennen Japanese Mind kurssilla oppimiamme käytöstapoja, emme olleet ihan perillä mitä niillä puikoilla saikaan tehdä... Keksimme niille siis erilaista hyötykäyttöä.

Hiragana! Soo, desu ka!

Ohioo!
Kuva: Meidän yhteinen upea hyppypose Fujiretkellä, JLSP vaihtarit!

On taas päässyt vierähtämään tovi viimeisestä blogipäivityksestä. Meillä on ollut nyt koulua jo jonkin verran täällä, joten aloitan kertomalla siitä.

Viime viikon torstaina tunnit vierähtivät käyntiin aamu yhdeksältä kahden tunnin japaninkielen opinnoilla. Meidän A-luokkamme (eli alkeisryhmän) isona tavoitteena oli opetella tämän oppitunnin aikana esittelemään itsemme japaniksi viiden lauseen mittaisella esittelypuheella. Luennon jälkeen vuorossa oli nimittäin Opening seremony, jossa jokaisen JLSP (japanese language studies programme) oppilaan tuli esitellä itsensä japaniksi koulun muulle henkilökunnalla ja paikallisille oppilaille. Torstai-opemme (meillä vaihtuu päivittäin opettaja) oli erittäin energinen ja innokas, minkä ansiosta koko ryhmämme suoriutui kiitettävästi tästä kuumottavasta esittelytilanteesta, joka tapahtui pitämällä lyhyt puhe koko konferenssitilan etuosassa mikkiin puhuen.

Kuva: Antony pitämässä esittelypuhettaan. Täällä täytyy aina kumartaa tietyssä kulmassa, kun tapaa ihmisiä. Harjoittelimme ensimmäisellä japanin tunnillamme jopa oikealla tavalla kumartamista noin vartin verran...

Torstai-iltana päätimme koulunkäynnistä innostuneina vielä tehdä ruokaa ja opiskella yhteisvoimin hiraganoja ja tervehdyksiä japaniksi. Phoebe kokkasi meille ja saimme loistavaa kotiruokaa! Itse en ole vielä uskaltanut käyttää huoneissamme olevaa hellaa, sillä se toimii kaasulla. Koordinaattorimme totesi ensimmäisenä päivänä meille, että "if you accidentally leave the gas on in the evening, you will be killed on the morning" mikä oli musta aika kannustava repliikki :D Joten päätin olla tappamatta itseäni ja jättää kokkaamisen muille.
Kuva: Pakollinen ruokakuva! Tätä keittoa söin Fujilla lounaaksi. Olemme päätelleet, että nuo valkoiset jutut varustettuna pinkillä spiraarilla on jotakin kalaa, mutta ei siltä kyllä maistu liikaa!

Koska koulu oli lähtenyt niin hyvin käyntiin torstaina, lähdin perjantaina iloisin mielin aamuluennoille ja hiraganakokeeseen. Kaikki oletukseni mukavasta japanin opiskelusta murskautuivat kuitenkin pala palalta, kun tunnit vierähtivät eteenpäin! Perjantai-opemme päätti opettaa meille japania japaniksi ja olla puhumatta sanaakaan englantia! Onneksi ryhmässämme on joitakin oppilaita, jotka ovat opiskelleet aiemmin japania, muutoin emme olisi tienneet koko luennon aikana edes mistä sivusta opettaja puhuu. "Opiskelin" japania siis yhteensä 6 tuntia tajuamatta mistään mitään! Kaikista kurjinta näissä tunneissa on se, että koska meillä on niin pieni luokka niin kaikilta oppilailta kysytään jatkuvasti vuorotellen kysymyksiä japaniksi. En siis säästynyt niiltä noin sadalta kiusalliselta tilanteelta, jossa yritin vain selittää kaikilla tuntemillani kielillä, etten todellakaan tiedä mistä on kysymys ja minulla ei ole harmainta hajua edes mistä voisin lähteä arpomaan vastausta kysymykiin, joita opettaja esitti.
Kuva: Class-A! Eli meidän alkeisryhmämme (kuvasta puuttuu Tom, Kris ja Mark)

Tämän masentavan kokemuksen tuloksena oli jälleen kerran suunnaton turhautuma! Kyseessä oli jo toinen kerta, kun minun piti laskea ainakin sataan ja rauhoittua etten siltä istumalta mennyt internettiin bookkaamaan lentoa takaisin Suomeen! Onneksi muut jaksoivat taas tsempata minua, ja olihan edessä viikonloppu!!!

Perjantaina meillä oli ensimmäiset "partyt" täällä Tokiossa. Juhlien syynä oli tällä kertaa joidenkin vanhojen oppilaiden hyvästely ja meidän uusien opiskelijoiden tervetulleiksi toivottaminen. Menimme Shinjukuun, jossa meidän oli määrä mennä yhdessä syömään izakayaan. Shinjuku on yksi Tokion isoimmista keskuksista, jossa on öiseen aikaan jos jonkinmoista sisäänheittäjää ja kuppilaa. Me tapasimme asemalla sekalaisen, noin neljän kymmenen hengen joukon, Nihon Universityn opiskelijoita ja lähdimme tallaamaan kohti ruoka/juomapaikkaamme. Rakennus, johon menimme lopulta sisälle näytti ulkoapäin lähinnä ränsistyneeltä kerrostalolta, mutta päästyämme sisään se paljastui 5 kerroksiseksi izagayaksi. Systeeminä oli, että jokainen maksaa 3000 JPY (alle 30 EUR) ja tällä rahalla jokainen saa sitten illan mittaan juoda ja syödä niin paljon kuin tahtoo. Meistä tämä summa kuulosti aika paljolta ja niinpä muutama britti alkoi heti tilaamaan jatkuvalla syötöllä ruokaa pöytäämme. Tarjoilija kantoi meille sushia, mustekalaa, rapuja, sieniä, vihanneksia, porsasta, pihviä, kasvispullia jne. Lisäksi meille laitettiin kannullisia olutta pöytään, ettei sitä tarvitse tilata koko ajan lisää. Viettelimme sitten iltaa siinä noin puoleen yöhön asti, jolloin meidän oli kaikkien aika lähteä kotiin viimeisellä junallamme. Meidän täytyy aina lähteä illanvietoista viimeistään puolen yön aikaan, sillä viimeinen juna lähiöömme menee silloin ja seuraava vaihtoehto päästä kotiin on joskus 7 aikaan aamulla, ja en ole varma haluanko kokeilla tätä keinoa ollenkaan täällä olo aikanani.. Suurimman osan illasta pysyttelimme omassa pöydässämme JLSP oppilaiden kanssa, mutta juttelin myös muutamille muillekin ihmisille. Ilta oli kaiken kaikkiaan rentouttava, mukava ja oikein onnistunut :) Oli hauska nähdä muutakin iltaelämää Tokiossa kuin tämä meidän oma lähiömme Shimo-Takaido.
Kuva: Axel (yksi ruotsalaisista) Izagayassa olutkannunkera
Kuva: Suomalaisert ja Phoebe having fun :)

Olen nukkunut koko viikon aika huonosti (koska mulla on ollut huono tyyny ja ostin vasta äskettäin uuden), joten lauantaina päätin jäädä nukkumaan, kun muu sakki otti suunnaksi paikalliset festivaalit. Takaisin tullessaan heillä oli kuitenkin tuliaisia, sillä yksi briteistä, Antony, oli voittanut jostakin kojusta kilpikonnan! Nyt hänellä on siis lemmikki täällä :) Jota me kaikki JPSL ihmiset voimme käydä katsomassa ;)
Kuva: Matsuksi nimetty kilpikonna, jonka Antony voitti paikallisilta festivaaleilta. Vaikea kuvitella, että täällä pelikojuista ei voiteta pehmoleluja niin kuin lintsillä vaan oikeita elukoita :D

Sunnuntaina otimme sitten suunnaksi Fuji vuoren ja Fuji järvet. Maanantai oli täällä Japanissa national holiday, joten me olimme päättäneet viettää sen tutustuen Tokion ulkopuoliseen elämään. Lähdimme Shinjukusta bussilla matkaan jo 7 aikaan aamulla, sillä muut bussit olivat jo bookattu täyteen aikaisemmin viikolla. Matka määränpäähän kesti kauheassa lomaruuhkassa noin 5 tuntia (piti olla 2). Päästyämme perille alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä junalla ensin hostelille jättääksemme tavarat säilytykseen ja palata sitten takaisin järville tekemään kaikkia turistijuttuja. Kun olimme ostamassa Kawakuchikon asemalla junalippuja lippuautomaatista jokin juna saapui juuri laiturille, ja asemanhenkilökunta alkoi hoputtaa meitä hyppäämään junaan nopeasti ennen kuin se lähtee. Junan sisäänheittäjä alkoi huutamaan meille kauheasti japania ja hämmennyksissä osa porukasta, minä mukaan lukien, juoksi vain sisään junaan. Kun junan ovet sulkeutuivat tajusimme kuitenkin, että osa porukasta ei kerennyt junaan sisään ja koska matkanjohtajamme, Lucy, oli ulos jääneiden joukossa meillä ei ollut minkään näköstä tietoa mihin juna menee tai minne nyt joutuisimme. Hetken pohdinnan jälkeen minun puhelimeni alkoi kuin ihmeen kaupalla soimaan. Suurimman osan puhelimet eivät toimi täällä, joten normaalisti toimimme niin, että kun joku eksyy porukasta palaamme kaikki paikkaan, jossa olemme viimeeksi nähneet kyseisen henkilön. Onneksi Niklas oli kuitenkin muistanut tässä tapauksessa minun puhelinnumeroni ulkoa ja soitti Saksalaisen Veran puhelimesta meille. Kävi ilmi, että olimme totaalisen väärässä junassa, joten meidän piti selvittää tiemme takaisin lähtöasemalle. Puolisen tuntia myöhemmin ja 600 Jeniä köyhempinä pääsimme takaisin lähtöpisteeseen.

Kuva: Fuji vuori tai pikemmin osa siitä, koska emme nähneet enempää pilvisen sään takia.

Ohjelmamme Fuji järvillä oli hieman avoin. Alkuperäinen suunnitelmamme oli kävellä ensimmäisenä päivänä Lake Saikolle, mutta nähtyämme paikallisen aluekartan selvisi, että sinne menee vain autotie ja sitäkin pitkin matka olisi noin 12 kilometriä eli veisi ikuisuuden kävellen. Muutimme siis suunnitelmaa ja otimme ylihinnoitellun bussin Saikon rannalle. Saiko järvi on ainoa järvi, jossa saa uida, joten päästyämme sinne menimme suoraan "biitsille" joka oli oikeasti pientäkiveä oleva ranta, jossa jotkut ihmiset telttailivat kalastivat ja jopa yrittivät surffata ilman varsinaista tuulta :) Menimme kaikki ensin suoraan uimaan. Tämän jälkeen osa porukasta halusi jatkaa matkaa ja toiset taas halusi käyttää hyväkseen ainutlaatuisen tilaisuuden ottaa aurinkoa ja maata rannalla. Arvatkaa olinko minä osa tätä jälkimmäistä porukkaa, NO KYLLÄ!!! :D Täällä on koko ajan yli 30 astetta lämmintä, mutta Tokiossa ei varsinaisesti ole paikkoja ottaa aurinkoa, ja koska ruskettuminen on täällä aika OUT niin kukaan ei edes kaipaa moisia paikkoja. Minä haluan kuitenkin olla täällä ulkona muodista ja ruskettua, joten päätin jäädä rannalle. Odotuksemme ihanasta biitsipäivästä eivät kuitenkaan toteutuneet täydellisesti nekään, sillä pian muiden lähdettyä vuoristoilmasto iski ja pilvet peittivät taivaan. Niinpä makasimme rannalla kylmissämme ja kulutimme aikaamme mm. laskemalla japaniksi sataan ja opettelemalla näin kieltä :D How interesting?!

Kuva: Lake Saiko ja surffaajia :)

Kuva: Täydellinen rantapäivä? No... ei ihan sään puolesta, mutta oli ainakin hauskaa!

Toinen puoli porukkaa oli käyttänyt tämän ajan vaeltamalla metsäistä vuoren rinnettä ylöspäin nähdäkseen joltakin näköalatasanteelta Fujin. He olivat kuitenkin eksyneet reitiltä ja ennen viittä saimme taas hätäisen soiton, että meidän tulisi ehtiä noin 20 kilometrin päässä olevalle hostellille ennen seitsemää, sillä he olivat missanneet viimeisen bussin ja olivat jumissa keskellä ei mitään!
Kuva: Osa porukkaa vaeltamassa vuorilla metsässä eksyneenä.

Meidän vaihtoehtomme olivat tässä tilanteessa ottaa ylihinnoiteltu koko alueen kiertävä näköalabussi taikaisin asemalle tai keksiä jotain muuta. Päätimme mennä paikallisen hotellin receptioneen ja pyytää heitä soittamaan meille taksin. Työntekijät kävivät kääntämässä google translatorin avulle meille muutaman lauseen, jotka he kirjoittivat paperille ja lopulta saimme taksin. Hinnaksi tuli noin 3500 JPY eli noin 10 euroa per nassu. Se oli ihan siedettävä hinta siitä, ettemme joutuneet viettämään yötämme metsässä.

Päästyämme asemalle meillä oli edessä salapoliisitehtävä. Matkanjohtajamme oli taas toisen ryhmän mukana ja hänellä oli kaikki tieto hostellistamme. Meidän piti siis saada selville: a)mille asemalle meidän pitää ottaa paikallisjuna? b)mikä hostellimme nimi on ? c)Missä se sijaitsee? ja d)Miten voimme bookata kaikki sisään ilman, että meillä on mitään varausinformaata mukanamme ja ilman, että tiedämme edes kaikkien sukunimiä? Aloitimme tehtävän suorituksen sillä, että päättelimme ensin oikean aseman siitä, että tiesimme paljon junalipun sinne tulisi maksaa. Seuraavaksi päätimme käyttää apunamme kaikkea hallussa olevaamme tietoa eli hostellin puhelinnumeroa! Löysimme asemalta julisteen, jossa oli myös kyseinen puhelinnumero, joten päättelimme että kyseessä on sama paikka: Michael´s Hostel. Kun tiesimme paikan nimen, löysimme sen myös kartalta! Ja viimeinen ongelmamme selvisi, kun pääsimme paikan päälle ja suureksi ihmeeksemme hostellin henkilökunta puhui aivan täydellistä englantia! Niinpä selitimme tilanteemme ja saimme bookattua kaikki sisään ja erikoisluvan maksaa varauksemme keskiyöhön mennessä.

Hostellimme oli aivan loistava! Meillä oli kymmenen hengen huone ja ilmainen internetti, ilmaista kahvia ja ilmaista teetä! Lisäksi tapasimme hostellin omistajan, joka ystävällisesti vei meidät syömään jollekin perhetutulleen. Tämä paikka oli vähän kuin ravintola, mutta ulkoa päin ihan normaali talo. Sisällä oli neljä pöytää, ja otettuamme kenkämme pois jalasta (näin tehdään suurimmassa osassa ravintoloista täällä) valtasimme sitten yhden lattialla olevan matalan pöydän. Tämä oli ensimmäinen kerta kun istuimme täällä ollessamme oikeasti lattialla koko ruokailun ajan, ja se alkoi jopa sattumaan polviin, kun täytyi olla koko ajan risti-istunnassa. Ruoka ei ollut erityisen hyvää, mutta saimme sen alas. Tunnelma sitä vastoin oli erikoinen ja erittäin paikallinen, joten se korvasi hyvän ruuan puutteen :)

Seuraavana päivänä starttasimme päivämme lähtemällä etsimään paikallista pyhäkköä (shrine) jo kukonlaulun aikaan eli ennen kahdeksaa. Saimme respasta kartan ja ohjeet, joiden avulla löysimmekin perille suht nopeasti. (vaikka minä toimin kartturina ;) Pyhäköltä meidän oli määrä jatkaa matkaamme eräälle vuorelle ja kiivetä näköalapaikalle, josta on hyvä näkymä Fuji vuorelle. Kysymällä useaan otteeseen apua paikallisilta kyläläisiltä löysimme vihdoin tiemme määränpäähän. Puolessa välissä loputtoman tuntuisia portaita ylös vuorelle pääsimme osaksi paikallista "Photo shoot sessiota", kun joku japski halusi ottaa meistä kuvia! Minä päädyin jopa vaihtelemaan eurooppalaisia kolikoita hänen kanssaan. Kun pääsimme ylös ja odotimme näkevämme kaikissa postikorteissa olevan näkymän kauniille Fuji vuorelle, ilma olikin harmiksemme niin pilvinen, että näimme vain pienen osan vuoresta. Päätimme kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja otimme kuvia ylhäällä olevasta buddhatemppelistä erilaisten poseerausten kera ja täytimme vesipullomme vuoristovedellä.
Kuva: Buddhatemppeli vuorella, johon kiipesimme.

Tästä matka jatkui takaisin Kawakuchiko järvelle. Siellä päätimme ottaa köysiradalla liikkuvan lasketteluhissin tapaisen vaunun vuoren huipulle. Matka ylös kesti vain noin 7 minuuttia ja maksoi alle 20 euroa edestakaisin. Ylhäällä oli näköalatasanne, jossa pääsimme ottamaan kuvia. Korkeanpaikan kammoisena epäilin ensin menenkö ollenkaan ylös, mutta selvisin matkasta hienosti ja olen tyytyväinen, että menin ylös, sillä sieltä näki erittäin kauas :)
Kuva: Näköalatasanteella, johon menimme köysirataa pitkin (with a cable car)

Tämän jälkeen menimme hakemaan kaupasta ruokaa ja istuimme rantakallioille syömään. Paikalliset kalastelivat rannassa ja näimme jopa yhden erittäin ison kalan uiskentelevan rantamatalikossa. Ruoan jälkeen päätimme tehdä muutaman tunnin kävelyretken järven ympäristössä. Näimme isoja hämähäkkejä, lintuja, kasvillisuutta ja paikallista asutusta :) Päivä oli oikein onnistunut! Palasimme illalla takaisin asunnoillemme ruuhkabussilla, jossa meillä oli taas monta tuntia aikaa opiskella, sillä tiistaina edessä oli taas KOULUPÄIVÄ!

ENGLISH SUMMARY

On our first real school day we had an opening ceremony after language studies. We had to introduce ourselves in front of our teachers, other university staff and Japanese volunteers. The hard part of this was that even A-class students had to do this in Japanese! Fortunately, we studied so hard during the morning lesson that all of us managed to handle the self introduction in Japanese with ease.

At the weekend, some Japanese volunteers had organized a party called "welcoming party". We went altogether to an izakaya in Shinjuku. The evening was very fun! We ate many different dishes and drank lots of beer. We also got an opportunity to make new Japanese friends, and to get know other JLSP students better. In Japan, when people go out to eat together they always receive a shared bill. This is very unusual in Finland. Culture here says to share a lot more than in Finland, and this bill sharing system is a one example of that fact.

After the weekend we had Monday off from school because it was a national holiday. We decided to use this opportunity to go and see other parts of Japan. Our trip was this time to Fuji mountain and Fuji five lakes. We left home very early in the morning (before seven), which was a good choice because there was a lot of traffic. We spent two days in Fuji area. We did some mountain climbing, but we didn't go to the top of Fuji. We also swam in one lake and lay on "the beach". On the second day we took a cable car to one hill and took a long walk by the lakes. It was interesting to see a new place and different landscapes. I think that the Fuji lakes was a beautiful place! The trip would have been probably even better if the sun shone all the time, but at least it didn't rain...

School and japanese language!

Konbanwa!

Kuva: Nihon Universityn Campus Shimo-Takaidossa

Tiistaina pääsimme vihdoin aloittamaan koulumme täällä pallon toisella puolella, yliopistossamme Nihon Universityssä. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli orientaatio ja japanin kielen tasotesti.

Paikallinen koordinaattori Yuri kertoi meille ensin joitakin käytännön asioita asumisesta esim, että vuokra kuuluu maksaa ja taloa ei saa sytyttää palamaan. Tämän jälkeen puheenvuoroon tuli erinäisiä henkilöitä, jotka puhuivat pelkkää japania! Noin vartin välein saimme parisen lausetta käännöstä englanniksi, mutta muutoin puheen sisältö jäi epäselväksi meille, ketkä eivät osaa japania sanaakaan! Kaikki ketkä ymmärsivät puheen sisältöä purskahtivat aina välillä nauramaan jollekin "hyvälle vitsille". Myöhemmin yksi tyttö, joka oli ymmärtänyt kaiken, sanoi minulle, että puhujat olivat heittäneet huulta meistä ketkä eivät ymmärrä mitään ja sanoneet, että meille tämä kaikki on ihan ajan hukkaa!

Viidentoistahengen ryhmämme on hyvin eritasoinen japaninkielen taidoiltaan! Ei ole kovin reilua, että joillakin vaihtareilla japani on heidän kotiyliopistoissaan pääaineena!!! Minun mielestäni, mikäli ohjelmaan saa osallistua myös osaamatta japania etukätten, kaikki ohjelmassa oleva pitäisi myös kääntää englanniksi ennen kuin kaikki osaamme japania! Japanilaisten puhuma englantikaan ei tosin ole kovin helppoa kuunneltavaa ja heidän aksentistaan ei välillä ymmärrä mitään... Ottaen siihen lisäksi huomioon, etten todellakaan itse ole mikään englannin supertaitaja, niin voin kertoa teille, että tämä oli TODELLA pitkä koulupäivä minulle!

Kaikkien erittäin epähyödyllisten puheiden jälkeen (joiden aikana kävin taistelua, etten nukahtaisi ja tippuisi penkiltä) ryhmän oli määrä suorittaa japaninkielen tasotesti, jonka perusteella meidät jaettaisiin ryhmiin, joissa suoritamme japanin opintomme. Ennen testin alkua opettaja kuitenkin käski kaikkia niitä, jotka eivät ole opiskelleet aikasemmin japania, poistumaan luokasta ja siirtymään englannin kieliseen haastatteluun. Haastattelussa kysyttiin vain lähinnä miksi on halunnut ottaa osaa tähän vaihto-ohjelmaan ja miksi on valinnut tulla japaniin jne. Tämä meni sentään ihan hyvin. Meitä tietämättömiä turisteja on täällä aika monta. Parhaaseen A-ryhmäämme eli siihen ryhmään, jonka kanssa kaikki kieliopintomme tulemme suorittamaan tuli minun lisäkseni muut suomalaiset sekä 5 brittiä.

Haastattelun jälkeen olimme onneksi valmiita lähtemään pois koulusta, täytettyämme ensin muutama lomake! (japaniksi nekin...) Tässä pisteessä olin saanut jo tarpeekseni osaamattomuudestani ja vaipunut niin kovaan epätoiviin, että olin aivan valmis heittämään hanskat tiskiin ja lähtemään itkien bookkaamaan lentoa takaisin kotisuomeen, sillä en todellakaan pärjää koulussa, jos kaikki on alusta asti japaniksi! (osa opettajista ei osaa kuin muutaman sanan englantia!!!) Onneksi rakkaat ystäväni ehdottivat iltapäivän ohjelmaksi shoppailua Harajukussa! Tämä reissu totaalisti pelasti päiväni :) Pääsin heti tuhlaamaan koululla vastaanottamiani stipendirahoja (olin siis maksanut vuokran jo etukäteen omasta pussistani) ja löysin mm. bikiinit, kengät, aurinkolasit ja pari paitaa! Maistoimme myös paikallisia täytettyjä vohveleita, jotka ovat täytetty käytännössä kaikella mahdollisella herkulla esim minun megakaloripommissani oli sisällä pala juustokakkua, suklaajäätelöä, kermavaahtoa, banaania, mansikoita ja keksiä :D NAM!

Kuva: Shoppailemassa Harajukussa eli elämäni parasta aikaa, as you can see! :D

Tämä päivä oli siis ensimmäinen, jolloin tapasimme kaikki kurssimme osallistujat. (ennen tätä olen jutellut vain suomalaisten ja brittiläisten kanssa) Päätimmekin ilalla lähteä izakaiaan (paikallinen ravintola, joka on vähän niin kuin pubi/baari missä syödään ja juodaan) koko porukan voimin. Itse menin viimeisten joukossa sisään baariin, ja jouduin näin istumaan pöydän viimeiseen päätyyn. Tähän päätyyn tulivat myös saksalaiset vaihtarit, joita on täällä nyt neljä kappaletta. Tavallisesti puhun itse täällä kaikkien kanssa englantia (myös suomalaisten), sillä olisi epäkohteliasta puhua suomea, jota kaikki eivät ymmärrä. Lisäksi enkkuni ei parantuisi ollenkaan mikäli juttelisin koko ajan suomea! Saksalaiset kuitenkin suosivat saksan kielen käyttämistä, ja niinpä he keskustelivat suurimman osan aikaa illasta keskenään saksaksi ja minä heidän päädyssään olin vain hiljaa ja kuuntelin. Tämä ilta ei siis varsinaisesti ollut oikein hyvä päätös jo valmiiksi raskaalle päivälleni! Tässä kohtaa minulle tuli ensimmäistä kertaa koko täällä olo aikana pieni koti-ikävä, sillä kun en voinut osallistua oman pöytäseurueeni keskusteluun rupesin miettimään mitäköhän siellä toisella puolella palloa tapahtuu! Mutta onneksi paluu matkalla asunnoille sain taas juttuseuraa ENGLANNIKSI (!!) ja ikävä unohtui nopeasti :)
Kuva: Alltogether night out

Tiistaina meillä oli vuorossa esittelykierros kahdella yliopistomme kampus alueella ja niiden lähistöllä. Aamulla kokoonnuimme isoon konferenssihuoneeseen ja meidät jaettiin kolmen hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä sai kaksi paikallista oppilasta "tutoreikseen". Ryhmät oli jaettu kansalaisuuksittain, joten meidän ryhmään kuului kolme Suomalaista eli minun lisäkseni Niklas ja Antti. Oli erittäin mukava päästä tutustumaan vihdoin paikallisiin oppilaisiin! Kävi ilmi, että melkein kaikki vapaaehtoiset oppilaat (tutorit) ovat olleet jossain vaiheessa elämäänsä summer schoolissa ulokomailla eli toisin sanoen englannin kielisissä maissa kuten UK:ssa tai USA:ssa opettelemassa englannin kieltä. Hämmästyksekseni huomasin kuitenkin, että englannin puhuminen on heille silti kovin vaikeaa... Itse olen saanut neljässä päivässä aktivoitua englannin kielen taitoni sille tasolle, että suurimmaksi osaksi saan sanottua mikä mieltä painaa :D Japanilaisilla on kuitenkin suuria vaikeuksia muodostaa kokonaisia lauseita englanniksi. Meitä opastanut poika kuitenkin puhui suhteellisen hyvin (ymmärrettävästi) ja käytti apunaan lisäksi i phonesin kautta sanakirjaa, joten hänen kanssaa juttelimme paljonkin. Hän oli asuu aivan lähellä asuntojamme ja vaikutti oikein mukavalta, joten ehkä voimme nähdä häntä jatkossakin.
Kuva: Suomalaiset vaihtarit ja ryhmämme volunteers (eli vapaaehtoiset "tutorit")

Lisäksi meille selvisi, että noin puolen kilometrin päässä asunnoistamme on erittäin hieno kampusalue joka kuuluu myös Nihon Universitylle, jossa siis opiskelemme! Harmiksemme meidän kaikki luentomme kuitenkin pidetään toisella puolella kaupunkia olevalla kampuksella, missä ei ole mielestäni yhtään mitään järkeä! No, kyseisestä faktasta johtuen meillä on kuitenkin "valtava etu" saada yksi kokemus lisää Tokiossa! Tällä tarkoitan nyt aamuruuhkassa metrolla matkustamista!!! Luulin jo meidän nähneen pahimman, koska metroissa on ollut ruuhkaa aiemminkin ja tällä aikaisemmin näkemälläni tarkoitan jotain mikä suomessa olisi kuvailtavissa TOSI PAHAKSI ruuhkaksi. Mutta mitä vielä! Tänä aamuna vasta selvisi mitä voidaan oikeasti tarkoittaa sanomalla, että jossain on paljon ihmisiä. Kun metro saapuu asemalle osa ihmisistä on jo valmiiksi painautunut lasia vasten, mutta laiturilla on useita kymmeniä (ehkä satakin?!) uuttaa sisään menijää. Tässä tilanteessa tulee toimia niin, että kääntää selän metron sisäänkäynnin suuntaan ja alkaa vain sulloa taakse päin. Lopulta kaikki mahtuvat kuin mahtuvatkin aina sisään... Omalla koti asemalla naureskelimme sulloessamme muita metrossaolijoita sisään, mutta seuraavalla asemalla, kun meitä sullottiin kovalla voimalla ihmismassan sekaan tämä ei enää ollutkaan yhtä hauska vitsi! Japanilaiset ottavat tämän ruuhkan tietenkin oletusarvona ja suurinosa ihmisistä nukkuu metroissa seisaalleen! Minä aion ensitilassa opetella tuon taidon, koska siinä säästää tunnin yöunista kun nukkuu koko tunnin matkan kouluun!
Kuva: Esimerkki seisaalleen nukkuvasta ihmisestä (valkopaitainen mies)! Ihmiset nukkuvat täällä ihan missä vain! Suurinosa ihmisistä nukkuu metroissa roikkuen kahvoista niinkuin kuvassa...

Ystävälliset tutorimme neuvoivat meille naapurustossa olevan karaokepaikan, jossa kertoivat itsekin käyvänsä usein. Tästä neuvosta vaarin ottaneena päätimme lähteä illalla kokeilemaan japanilaista karaokea! Sisäänpäästäksemme meidän oli jälleen kerran täytettävä jotain naurettavia lomakkeita, joihin tuli antaa mm. tietoja passista, puhelinnumero (japanilainen...), osoite ym! Täällä pitää joka paikkaan täyttää ihan järjetön määrä tietoa, että on mahdollista saada jotain / päästä jonnekin! En tiedä missä nämä ihmiset arkistoivat kaikkea haluamaansa tietoa ja varsinkaan sitä en tajua, mitä he sillä tekevät!!! Anyway... Päästyämme tämän karaoke paikan jäseniksi saimme kymmenenhengan huoneen kahdeksi tunniksi hintaan 1020 JPY per naama eli vajaa 10 Euroa. Hintaan sisältyi siis kaksi tuntia karaokea private kopissa ja ilmaista limua niin paljon kuin napa vetää! Olimme liikkeellä kymmenen hengen porukalla ja oli hienoa huomata, että kaikki osallistuivat laulamiseen! Huoneessa oli myös helistimiä niin ,että ne jotka eivät laulaneet pystyivät komppaamaan muusiikin mukana :D Koska itse rakastan laulamista, aika meni erittäin nopeasti! Karaokepaikassa oli erittäin paljon erilaisia lauluja ja löysimme jopa Suomalaisen artistin HIM:in biisejä ;) Nyt kun olemme kyseisen paikan jäseniä, voi olla että jatkossa laulutreenit ovat esim kerran viikossa! Kuva: Lucy ja minä laulamassa karaokea privatekopissa :)

ENGLISH SUMMARY

On tuesday we finally started school. On the first day in school we had an orientation and a language level test. Because I haven't studied Japanese before, I skipped part of the language test. All students who didn't know any Japanese in advance were interviewed by local teachers. In my interview I was asked basic questions and I just answered in English, e.g. why I choose to come to Japan. After the language test, we were divided to five different groups by our Japanese skills. My class is A-class, the bottom class. In my group there are also other two Finns and five Brits.

The first day in school was kind of difficult because although we didn't have any lessons, everything was spoken in Japanese. I hardly understood anything. After school we decided to do something fun, and what in the world could be more fun than to do some shopping in Harajuku. This was my very first time to go shopping in Harajuku, but I knew it wouldn't be my last. I love that place!

On the second day in school we had a walking tour of Ichigaya, the place where our campus is located. We also met some Japanese volunteers. After seeing some places in our campus we went to another campus in Shimotakaido. That place turned out to be very near to our house, and there was a good and cheap cafe and a library as well.

Our Japanese volunteers told us some cool stuff about our neighbourhood and also some good tips about what you can do in Japan. I learned that I should drink melon soda whenever I can get it, because they don't sell it in supermarkets and I can't get it in Finland either. Also my volunteer showed me a good place to sing karaoke, and on the evening we went there with other JLSP students. My friend Lucy loves karaoke and everyone else was also excited. It was loads of fun! (Some pictures above.)

Learning culture and making new friends :)

Kuva: Sumo areena

Tervehdys taas! Nyt onkin jo kulunut pari päivää viimeisestä blogipäivityksestä eli toisin sanoen aika, joka on tuntunut täällä Tokiossa pieneltä ikuisuudelta! Tästä syystä minulla on vaikeuksia muistaa enää mistä aloitttaa kirjoittaminen...

Alottaakseni jostain, aion nyt kertoa teille ensin Sumosta! Sumopaini on tunnetusti Japanin kansallislaji. Sumo turnauksia järjestetään kuusi kertaa vuodessa ja jokainen turnaus kestää 15 päivää. Phoebe ja Anton olivat selvittäneet, että lippuja tällä hetkellä käynnissä olevaan turnaukseen oli vielä jäljellä maanantaiksi, joka sattui myös olemaan viimeinen lomapäivämme, joten lähdimme jonottamaan niitä jo seitsemän jälkeen aamulla päästäksemme varmasti näkemään tämän ihmeellisen tapahtuman!

Kuva: Sumo turnaukset eivät ole vain pelkästään Sumoa vaan myös koko "tapahtuma". Tämän ympärille on muodostettu fanituotteita ja turismia ruokkivaa tilpehööriä mm. tämän näköinen sarja sumoukkeleita. Sumo areenalla voi vierailla myös sumomuseossa ja shoppailla. Paikalla on tavallisesti paljon turisteja, ja paikalliset eivät välttämättä koskaan ole edes nähneet Sumoa livenä.

Perille päästyämme huomasimme kuitenkin, että olimme pitäneet aivan turhaa kiirettä, sillä lippuluukulle ei todellakaan ollut jonoa tähän aikaan aamusta ja myöhemmin saimme selville, että turnaus myytiin loppuun vasta iltapäivällä! Saatuamme liput totesimme, että mikäli menisimme heti sisään halliin meillä olisi edessä 10 tuntia pelkkää Sumoa, joten päätimme viettää aamupäivän mielummin viereisessä Edo-Tokyo museossa. Museo kertoi Tokyon historiasta lähinnä Edo-aikoina ja lisäksi museossa oli pieni osa toisen maailmansodan aikaisesta ja jälkeisestä ajasta. Tämä sivistyskäynti osottautui mielenkiintoiseksi ja käytimme kahden kerroksen kiertämiseen jopa kolme tuntia aikaa.

Kuva: Tokyo museossa huone, jossa demostroidaan japanilaisen lapsen syntymää Edo-aikaan. Rituaaliin kuului lapsen kylvetys heti syntymän jälkeen naama kylvettäjään päin, sillä jos lasta katsoi selkäpuolelta se tuotti huonoa onnea. Lisäksi käytäntöön kuului, että synnyttänyt äiti istui seitsemän päivää samassa kohtaa, jossa synnytys oli tapahtunut vain tyyny selän takana pehmikkeenään. Tämä seitsemänpäivän istuminen saattoi usein koitua jopa synnyttäjän kohtaloksi tai vähintään heikentää huomattavasti hänen terveyttään.

Museon alakerrassa oli myös Tokion ainoa Suomalainen kahvila, josta olinkin lukenut etukäteen. Yritimme päästä käymään siellä, ei tosin siksi että olisi vielä ikävä Suomea ;) vaan enemmin siksi, että saisimme selville millainen kuva paikallisille annetaan Suomesta! Tämä yrityksemme osoittautui kumminkin turhaksi, sillä kahvila oli suljettu! Tämän jälkeen kävelimme ison terassialueen (jota Niklas kuvaili Lappeenrannan keskustan kokoiseksi)läpi Sumo-areenaa kohti. Emme oikein ymmärtäneet tämän "näköalatasanteeksi" kuvaillun paikan tarkoitusta, sillä se reunoilla oli aivan normaalit näkymät, joilla tarkoitan nyt toisella puolella olevaa junaasema ja toisella puolella olevia keskimääräistä rumempia asuintaloja! Löysimme kumminkin vesialtaan ja kiipesimme sen reunoille katsomaan mitä kuvioita altaan pohjassa on. Tästä ei kulunut montaakaan sekuntia ennen kuin toisella puolella tätä valtavaa terassialuetta oleva poliisi/ vartija otti megafonin käteensä ja alkoi lähestyä meitä vihaisesti megafoniin huutaen. Emme ymmärtäneet sanaakaan, mutta viesti tuli perille! Kyseessä taisi olla käsky tulla nopeasti alas, joten teimme niin ja lähdimme nopeasti pois paikalta vastakkaiseen suuntaan!

Kuva: Phoebe ja Anton itsa teossa rikollista toimintaa harjoittamassa! Tuhmia ollaan!

Tämän jälkeen menimme Sumo-areenalle katsomaan kauan odottamaamme Sumoa! Ensimmäiset 15 minuuttia kaikki olivat ihmeissään ja suu auki tuijotimme kaikkia lajiin kuuluvia rituaaleja ja hienouksia. Itselläni ei ollut aikaisemmin sen kummemmin tietoa kyseisestä lajista, mutta nopeasti kävi ilmi, että yhden kokonaisen (!!) ottelun kesto on keskimäärin 7-10 sekuntia. Minulle tämä oli todellinen yllätys, sillä miettikääpä, nämä taistelijat treenaavat joka päivä ja syövät itsensä miltei hengiltä päästäkseen "kuntoon" eli tarpeeksi isoiksi ja heidän päätavoitteensa on tämä 0-10 sekuntia kestävä hetki taisteluringissä! Henkilökohtainen motivaatio joka päiväiseen rääkkiin tällaisen suorituksen takia olisi erittäin matalalla! No, otteluiden välissä on vain parin minuutin "kuulutus", mikä on todellisuudessa jonkinlaista joikua/lauluhuutoa! Koska "kuuluttaja" joikaa ja huutaa koko ajan, hänen työvuoronsa vaihtuu melkein puolen tunnin välein äänenmenetyksen takia. Takaisin asiaan... Otteluita tulee ja menee siis kuin liukuhihnalla, joten jokainen voi itse laskea kuinka monta kahden minuutin pituista ottelukokonaisuutta (ottelu+kuulutus) mahtuu kymmeneen tuntiin! MONTA! Niinpä ensimmäisen tunnin katselun jälkeen päätimme mennä syömään ja odotella illan tasokkaampia matseja. Sumo turnauksissa otteluiden taso nousee aamusta iltaa kohden ja "final match" on viimeisenä ja siinä hallitsevat mestarit ottelevat keskenään.

Koska olimme viettämässä Sumopäivää, menimme myös syömään alimassa kerroksessa olevaan lounaspaikaan, jossa myytiin vain kahden euron hintaan ruokaa, joka on kuulemma tyypillistä Sumopainijoille kisapäivänä. Ystäväni Urvesh kävi ystävällisesti kysymässä tästä ihmeellisen näköisestä keitoksesta onko siinä pähkinää kookosta tai mitään mille olen allerginen ja harmikseni siinä ei ollut! Joten jouduin maistamaan sitä :D Se oli aika tulista, joten en tykännyt siitä liiemmin, mutta ihmeellisin asia oli jokaisen lautasella kelluva yksi kokonainen nakki! Mikä idea laittaa kasvis-pekoni keittoon jokaiselle yksi nakki? Ööö, YÖK! Yllätyksekseni muut ystäväni saivat kuitenkin melkein väittelyn aikaiseksi siitä kuka SAA syödä minun nakkini, jota en halunnut todellakaan itse syödä! Joten ehkä tämä olikin joku ihan normaali käytäntö tehdä ruokaa, jota meillä ei vain Suomessa VIELÄ ole :D

Kuva: Sumopainijoiden kisaruoka

Katsoimme vielä lisää Sumoa, mutta jossain vaiheessa minulle tuli huoli siitä, miten ehtisin illan salibandytreeneihini. En malttanut enää istua siellä ja ihmetellä, sillä halusin todella päästä tutustumaan japanilaiseen salibandykulttuuriin. Päätinkin lähteä YKSIN suunnistamaan kotiin! Ja korostan vielä, että lähdin todella YKSIN kaupungin toisella laidalla sijaitsevalle asuinalueellemme.(ottakaa siis huomioon, että meillä ei ole puhelimia täällä, joten muut saivat tietää vasta 11 aikaan illalla palattuani treeneistä sen että olin edelleen hengissä) Ennen tätä koitosta en ollut kertaakaan itse katsonut mihin metroon astun, sillä meillä on loistavat oppaat mukana koko ajan! Sain kuitenkin heiltä pikaisen perehdytyksen mitä minun tulee etsiä maanalaisissa tunneleissa ja minkä näköisen kyltin suuntaan kannattaa navigoida, ja niinpä lähdin matkaan! Anton ystävällisesti saattoi minut ensimmäiselle asemalle ja auttoi minua lataamaan rahaa PASMO korttiini, joka on paikallinen matkakorti turisteille. Ensimmäinen metro löytyikin helposti. Seuraavaksi oli edessä metron vaihto Tokion toisiksi vilkkaimmalla asemalla ruuhka aikaan! Siellä joutuu kävelemään pitkiäkin matkoja päästäkseen oikealle laiturille ja ihmismäärää voisi kuvailla lähinnä muurahaiskekomaiseksi! Kävelin vain kerran harhaan ennen kuin löysin oikean linjan laiturin. Hyppäsin ensimmäiseen junaan, mutta nostin onneksi heti pääni ylös ja huomasin expresskyltit! Minulla oli onneksi juuri ja juuri aikaa hypätä vielä uloskin ennen kuin metro lähti liikkeelle, sillä expressjunan käyttäminen ei olisi ollut kovin hyvä idea! Se menee noin kymmenen pysäkkiä ohi oman asemani! Tämän jälkeen kuitenkin pääsin oikeaan junaan ja tuulettelin sitten itsekseni, kun löysin kotiin! Täällä on todella turvallista liikkua! Kulkemista kaduilla yksinään ei onneksi tarvitse pelätä edes ilta-aikaan.

Kotiin päästyäni luin nopeasti meilin, jonka olin saanut eräältä suomalaiselta, joka pelaa Chofun salibandyjoukkueessa. Siinä sanottiin, että minun pitäisi olla Kokuryon asemalla 18.46 joten minulla oli noin kolme minuuttia aikaa lähteä matkaan! Kerkesin kumminkin paikalle ajoissa ja edessä oli siis japanilaista säbää! Kaikki olivat sanoneet etukäteen minun olevan täällä luultavasti "stara", mutta en silti lähtenyt takki auki tähän touhuun! Ja onneksi en!!! Yllätyin suuresti siitä, kuinka taitavia pelaajia täällä on! Moni tytöistä on tosi taitava ja lahjakas! Toki pelaajien taso vaihtelee kamalasti, mutta täällä on joitakin ihan Suomen liigatasoisia pelaajia myös! Ongelmana on ehkä lähinnä taktiikan puuttuminen! He eivät osaa käyttää kaikkea potentiaalia oikein kunnolla vaan jokainen pelaa niin sanotusti "omaan pussiin". Treeneissä oli mukana myös kaikki miehet ja heistä osa kuulemani mukaan pelaa national teamissa! Joten sanomattakin selvää, että vaikka kyseessä onkin Japanin maajoukkue, en ole heidän kanssaan vielä läheskään samalla tasolla :D Minulla on siis vielä paljon treenattavaa ollakseni täällä stara :D

Harjoitukset kestivät kolme tuntia ja ne pidettiin hallissa, jossa ei ole ilmastointia eikä tuuletusta! Ulkolämpötila on tällä hetkellä noin 35 astetta, joten hallissa oli varmaankin 50 astetta! Tiesin tämän etukäteen, mutta en osannut silti valmistautua siihen, että tässä totaalisti seisovassa ilmassa puhuminenkin sai miut hengästymään ja hikoilemaan! No, ainakin tuli kulutettua jonkin verran ja hikoiltua nesteet pois kehosta! Kaiken kaikkiaan treenit menivät kivasti ja oli todella todella hauskaa! Sain myös uusia ystäviä täältä kaukomailta :) Ja vaikken ymmärtänytkään mitä joillakin oli asiaa (sillä sitä niillä kovasti oli) niin ymmärsin, että ne pitivät hiuksistani :)

Kuva: Keskellä kuvaa oleva yksi suomalainen turisti oli myös pelailemassa ja hän otti koko joukkueestamme kuvan! So, tässä ovat Chofu Ducks from Nihon, Tokyo! Siellä mä pelaan!

Tästä postauksesta on tullut jo niin pitkä, että tuskin kukaan jaksaa lukea sitä loppuun, joten taidan jättää koulutarinat seuraavaan kertaan :) Eli pysykää linjoilla!

Päiväretki sinne oikeaan Tokioon...

Kuva: Maailman vilkkain StarBucks Shibyassa

Tänään lähdimme heti aamusta Brittejen opastuksella Sibyan kaupunginosaan. Eilen ehdin jo kumota kaikki ennakko-odotukseni isoista rakennuksista, kauhesta ruuhkasta ja ihmeellisistä japanilaisista asioista, sillä kotiseutumme muistuttaa lähinnä rauhallista kylää. Sibya kuitenkin muutti taas käsitystäni tästä kaupungista!

Tänään opin, että täällä tosiaan on kaikenlaista, kunhan vain osaa etsiä! Kaikki uudet brittiläiset ystävämme ovat olleet aiemmin Tokiossa, joten meillä on mukanamme monta hyvää matkaopasta. Tänään pääsimme siis tutustumaan mm. paikalliseen "Stockan kelloon" eli Tokion yleisimpään tapaamispaikkaan, johon ihmiset sopivat treffejä. Tämä paikka oli patsas, joka on tehty muistoksi koiralle, joka legendan mukaan oli eksynyt omistajastaan ja odotti monia vuosia tällä paikalla hetkeä, jolloin omistaja tulisi pelastamaan hänet takaisin kotiin. Saimme nähdä myös maailman vilkkaimman Star Bucksin ja paljon paljon erilaisia kauppoja! Voin kertoa, että shoppailemiseen tässä kaupungissa voisi varata aikaa vuoden ja silti jäisi paljon kauppoja käymättä! Emme kuitenkaan kerenneet sisään kuin kahteen myymälään. Toinen oli Hennes & Mauritsin tapainen mutta halvempi. Phoebe sanoi, että se on maan paras kauppa ja sovimme viettävämme siellä kokonaisen päivän joku toinen päivä, kun muut eivät ole odottamassa meitä etuovella :D Toinen kauppa jossa kävimme oli sitten erittäin japanilainen nelikerroksinen sokkelo! Siellä myytiin kaikkea, ja nyt en tarkota mitään Prismaa! Vaan oikeasti KAIKKEA! Tässä joitakin esimerkkejä...
Kuva: Asuja, joita oli myynnissä runsaasti. Harkitsen vielä minkä ostan ensi viikonlopuksi.

Kuva: kokoelma kaikkea hianoa löytämäämme. Kenkäpuhelin punasilla paljeteilla on varmavalinta minulle! Mutta katsokaahan noita pantseja mitä löysimme, keskimmäisessä käyttöohje paketin oikeasta yläkulmasta.

Shibyasta kävelimme Harajukuun. Tämä paikka oli selvästi turistikirjoissa mainittu, sillä siellä näin ensimmäistä kertaa kaksi tyttöä, joilla oli myös vaaleat hiukset! Jee, tunsin heti etten erotu joukosta :D Lisäksi törmäsimme ravintolajonossa saksalaisiin ja näkyi kyllä muitakin eurooppalaisen näköisiä ihmisiä. Menimme syömään pikaruokalaan, josta sai pizzaa ja pastaa! Kuvitelkaa PIZZAA ja PASTAA! Itseasiassa ensimmäistä kertaa täällä jopa tiesin mitä laitan suuhuni :) Ei sekään kyllä ollut mitään normaalia pizzaa, vaan erittäin pienelle rapealle ja todella ohuelle taikinalle laitettua juustoa ja tomaattia, mutta muistutti etäisesti sellaista pizzaa mitä Suomessakin syödään.

Kuva: Harajukun pääkatu. Muutama muukin oli liikkeellä tänään...

Ruoan jälkeen menimme kävelemään Harajukun puistoon, joka päättyy paikalliselle temppelille (jonka nimeä en osaa kirjottaa). Tämä suihteellisen valtava "puisto" oli isojen puiden ympäröimä, joten saimme hetken huoahtaa varjossa! Täällä on koko ajan erittäin kuuma ja hiostava ilma! Suurin osa ihmisistä kantaa viuhkaa ja pientä pyyhettä mukanaan. Mekin saimme tänään hienot punaiset ilmaisviuhjat, jotka olivat kyllä iso helpotus tukalaan oloomme!

Kuva: Temppeli, jossa vierailimme.

Kotiin paluu matkalla saimme yllättäen ja ensimmäistä kertaa metrosta istumapaikat! Tästä innostuneena ja ilmastoinnista nauttiessamme hurruuttelimme iloisesti huomaamattamme monta pysäkkiä ohi oman asemamme ennen kuin joku tokaisi, ettei juna ole enää pysähtynyt aikoihin :D Koimme siis ensimmäisen eksymisen metroissa, mutta siitä selvittiin sahaamalla sitten muutama junaväli edestakaisin ja kikkailemalla uusi reitti kotiin.

Täällä on melkein joka kadunkulmassa juoma-automaatteja. Se on kyllä tosi hyvä, sillä kuumuudessa jano yllättää koko ajan. Sitä en vain ymmärrä miksi nämä ihmiset valmistavatkin niin omituisia juomia! Eilisen epäonnistuneista juomavalinnoistani oppineena päätin kotimatkalla ostaa tutun ja turvallisen Tropicana mehun, sillä niitähän meillä on kotonakin. Avattuani ja maistettuani sitä totesin kuitenkin, että sekään ei vain voinut olla APPELSIINIMEHU vaan siihen oli lisätty juuston maku! En ymmärrä miksi appelsiini ei voi olla appelsiinia ja juusto pysyä juustona?!?!

Kuva: Phoebe poseeraa paikallisten kanssa.

Ensimmäiset askeleet tuntemattomaan...

Konichiwa!

Perillä ollaan! Yllätyksekseni voin todeta tulleeni niin vanhaksi, että lento ei enää aiheuttanutkaan minulle sydänkohtausta ja viikon paniikkia! Itseasiassa, kuski lensi oikein tasaisesti ja mukavasti koko kymmenen tuntia, joten sain nauttia olostani katsomalla Sex and the city 2:sen sekä ottamalla neljän tunnin kauneus unet!
Ennen perille pääsyä piti täytellä koneessa kaksi lappua tullia varten. Niissä kysyttiin lähinnä aionko tuoda mukanani Japaniin huumeita ja aseita ym. Lisäksi yhdessä lapussa piti selostaa matkan tarkoitus. Tullissa minulta sitten kyseltiin lähinnä osaanko japania ja mitä aion tehdä kantamallani salibandymailalla. Myöhemmin briittiläiset ystävämme kertoivat, että maahan ei edes päästetä yleensä, jos ei ole ostanut paluulentoa. Salibandymailani toimi siis erittäin hyvänä harhautusvälineenä tullissa, sillä minullahan oli vain oneway ticket! :) Kentällä jouduimme vielä selvittämään kolmelle eri poliisille matkamme tarkoituksen ja puhelinnumeromme, kyseessä oli kuulemma "random check".

Matka kämpille sujui loistavasti! Löysimme heti kaikki paikat, johon meidän kuului mennä. Paikallinen koordinaattori Yuri oli oikein mukava ja hän maksoi jopa taksimme kämpille Shinjukun asemalta. Huoneeni on erittäin hifi! Täällä on nappuloita ihan kaikkea varten! Mm. vessanpöntöstä voi valita lukuisten erilaisten ohjelmien välillä, minkä laisen "upcoming flush" toiminnon haluaa suorittaa. Eli toisin sanoen, mimmoisen persesuihkun ottaa ja kuinka pitkänä. Naapurini oli jo kokeillut sitäkin, mutta itse taidan jättää väliin! Muuten tämä asunto on ihan perus tilava yksiö, mutta ei tietenkään mikään tosi glamorous sisustukseltaan.

Kuva: osa yksiöstäni.

Tänä vuonna vaihto-ohjelmaamme valittiin vain 15 oppilasta euroopasta. Asumme siis kaikki aivan uudessa talossa, jossa meidät on lajiteltu kansalaisuuksittain :D alakerta on brittejä, keskikerros suomalaisia ja ruotsalaisia, ja yläkerta saksalaisia. Kuullessani kurssin pienuudesta hätkähdin aika tavoin, koska 15 ihmistä on VÄHÄN! Kun ottaa huomioon, että nämä kyseiset henkilöt ovat seuraavan monen kuukauden ajan suurinpirtein ainoat ihmiset, joiden kanssa voin kommunikoida englannilla tai millään tuntemallani kielellä!

Kuva: Asuintalomme ja suomalaiset vaihtarit.

Ensimmäinen tutustumiskävelymme Shimo-Takaidoon, eli asuinalueeseemme, sujui eilen Tokioon saapuneen opiskelukaverimme Antin johdatuksella. Täällä on aivan erilaista kun olin odottanut! Näissä lähiöissä ei olekaan korkeita taloja ja ihmispaljoutta vaan paljon hökkeleitä, kojuja ja pieniä sokkeloisia kujia. Supermarketissa kaikki oli odotetusti japaniksi. Koitin ostaa limua kauheaan janooni, mutta sainkin soijan makuista vichyä! Ruoan löytäminen ei ollut sen helpompaa... Koska katukaupoissa oli tarjolla mm. raakakala lajitelmia päädyimme etsimään jotain tutumpaa. Löysimme pizzerian, mutta kun pääsimme sen pihaan huomasimme, että siellä ei voi syödä paikan päällä vaan ainoastaan tilata kotiin! Lopulta löysimme erittäin kalliin take-away sushipaikan, josta ostimme ruokaa mukaan asunnoillemme.

Päiväunien jälkeen lähdimme suomalaisten ja brittiläisten kesken syömään ja sakelle. Brittiläinen Tomm on asunut aiemmin Japanissa ja ymmärtää lähes kaiken paikallisella kielellä! Se on meille mieletön etu näin alussa, kun ei muutoin tiedä ollenkaan mihin mennä ja mitä laittaa suuhunsa. Hänen opastuksellaan kävimme kahdessakin eri paikassa istumassa ja tutustumassa japaniin ja toisiimme. Pikaisen ensi tapaamisen perusteella kaikki 5 brittiä olivat todella mukavia, joten aamupäivän epätoivo alkaa nyt vähän helpottaa! Ruokakin oli... no hyvin erikoista :D Ja kyllä myös ihan hyvää!

Kuva: Japanilaisia herkkuja (kuulemma baby mustekaloja)

Kuva: Vaihtariporukkaamme syömässä. Ravintolassa teimme oman "cooking" eli paistoimme pöydässä olevassa grillissä tilaamamme ruoat.

Nyt kuitenkin nukkumaan, jotta jaksan huomenna herätä brittien mukaan matkalle "Tokion muodin keskukseen" eli paikkaan, jonka nimeä en nyt muista! Palaamisiin!

ENGLISH SUMMARY

My flight to Tokyo went very well. When we arrived to Narita Airport, staff in customs asked me only why I was carrying around my floorball stick and they didn't even notice that I hadn't even booked my flight out of the country. After passing customs we easily found our way to Narita Express train and then Shinjuku where Yuri was already waiting for us to arrive.

From Shinjuku we took a taxi to Shimotakaido, where all JLSP students live. Our appartment is called Corrine Grand Chariot. Every student has a similar room. My room is simple but spacious enough, so I don't have anything to complain about. I even have an air-conditioning and washing-machine. :)

On my first day in Japan, we just took a walk in a neighbourhood. I was very surprised that we are actually living in a small place. Before I came here, I thought that in Tokyo there would be only tall buildings everywhere, but it's not like that. Shimotakaido turned out to be a small "village" just as the one I'm living in Finland and buildings aren't tall at all.

At the beginning it was quite difficult to find something to eat because, as you can imagine, everything here is in Japanese. So, whenever you go to a supermarket or restaurant you should know some Japanese. We hardly knew any Japanese at all, so my first food order was in a take-away sushi place and it happened by just pointing at things. In the first evening we went to a izakaya with Brits and this time ordering food was easier, because some of our new friends knew Japanese well enough to order. There are some pictures above where we are eating yakiniku in a local izakaya.

Good bye Finland, Hello Tokyo!

Nyt on aika lähteä kentälle! Sain pakattua noin minuutti sitten, joten ei jäänyt yhtään viime tippaan! Toivottavasti kaikki unohtui niin saan shoppailla paljon uusia tavaroita :)

Jotain otin kumminkin mukaan, kiitos siitä kaverit :)

Palaillaan asiaan toiselta mantereelta! Sorono! ja syksyt ;)

Last week in Finland!

From Helsinki....To Tokyo!
This is it! Tänään kun heräsin niin tajusin, että viikon päästä tähän aikaan heräisin Tokiosta. Jäljellä on siis vain viimeinen viikko ennen matkaa! Aika on mennyt kuin siivillä ja to do -list ei vieläkään ole ruksattu täyteen, joten lähtöstressi alkaa jo hyppiä niskaani.

Pahinta on pakkaaminen, kun ei tiedä mitä ottaisi mukaan. Pitäisi kai varautua kesään ja talveen ja silti pakata vaatteita, joihin ei kyllästy. Ystäväni, joka juuri viime viikolla oli Japanissa, kertoi että tämän hetkinen lämpötila siellä on 39 astetta. HUHHUH ja iso JEE huuto perään! Kun ottaa huomioon, että tällä hetkellä olen sängyn omimana vilustuneena ja kuumeflunssakeuhkotaudissa, niin ei harmita kyllä yhtään, että joudun missaamaan osan Suomen talvea ja kärsimään helteestä suurkaupungissa. Minulle kerrottiin myös, että lokakuussa Honsun saarelle rantautuu suuri joukko taifuuneja. Mitenköhän siihen pitäisi valmistautua? No, taidan vaan ottaa kasan kertakäyttösadetakkeja mukaan ja toivoa, että ne taifuunit eivät tulisikaan tänä vuonna.

Eilen kävin hakemassa unilääkkeet lentoa varten ja ensi viikolla teen taas testamentin siltä varalta, jos kone tippuu. TIEDÄN! Ettei se ole todennäköistä laisinkaan, mutta minkäs sille voi jos sitä vaan pelkää! Jos kuitenkin onnekkaasti pääsemme perille asti, niin olen saanut jo eräältä suomalaiselta Japanin asukkaalta ohjeet siitä, kuinka lentokentältä pääsee pois. Pitää vielä hokea sitä hieman päässä ennen lähtöä "liukuportaat, käännös vasempaan, liukuportaat, suoraan, suuntaa terminaaliin 2..." Japanilaisesta yliopistostamme, Nihon Universitystä, koordinaattorimme on luvannut tulla vastaan meitä Shinjukun asemalle, josta hänen on määrä opastaa meidät asunnoillemme. Kaiken siellä pitäisi siis olla valmista tuloamme varten.

Viimeisen kuukauden aikana olen vastannut aika monta kertaa kysymykseen "jännittääkö?". Olen itsekin hämmentynyt siitä, että vaikka vuosi sitten mikään ei olisi saanut minua lähtemään näin kauksi aikaa pois Suomesta eikä varsinkaan näin kaukaiseen paikkaan, niin nyt lähdön hetkellä en oikein osaa edes jännittää. Välillä tuntuu, että kaikkea täällä tulee hurja ikävä, mutta toisaalta seikkailunhalun poikanen sisälläni käskee minua lähtemään ja selviämään. Saa nähdä kuinka käy! Lentonihan on bookattu vasta toiseen suuntaan, joten maitojunalla pääsee takaisin koska vain. Toisaalta, eihän sitä tiedä vaikka jäisin sinne loppu elämäkseni!

Asioita, joita täältä tulee varmasti ikävä on paljon! Ja eniten varmasti ihmisiä! Siellä kaukana moni ei puhu englantia ja minä en VIELÄ ole kovin sujuva japanin taidoiltani, joten voin olla aika varma, että teitä kaikkia ihanaisia tulee isoiso ikävä <3